torstai 30. joulukuuta 2010

Ihana, kamala paikka

Juuh, Ikeassa kävin. Senhän nyt jo taitaa hokata otsikostakin. Valmistauduin fyysisesti tankkaamalla kunnon proteiinipitoisen aterian. Ikeahan on yksi rankimmista fyysisistä suorituksista. Kävellään ja kävellään, välillä väistellään ja sitten taas kävellään. Puhumattakaan nostelusta ja kärrien työntelystä. Henkisesti valmistauduin tekemällä ostoslistan valmiiksi. Joogasin myös mantralla ”Älä osta mitään, mitä ei lue listassa”.

Ennenkuulumattoman selkeän sotasuunnitelman kanssa (”Suuntaan suoraan varastolle hakemaan nämä kolme koodillista tuotetta.”) marssin pyöröovista sisään. Tiukasti eteenpäin tuijottaen, vauhtia hetkeksikään hidastamatta pääsin työhuoneosastolle saakka. Katseeni harhautui erään näyttelyhuoneen seinällä roikkuvaan häkkyrään. Eikä muuta sitten tarvittukaan. Ääni sisälläni vaati ostamaan tuon häkkyrään. Ääni sisälläni käänsi minut ympäri ja vaati marssimaan vastakkaiseen suuntaan (Siis vastoin niitä ehdottomasti kulkusuunnan näyttäviä nuolia!) keittiöosastolle. No, siitähän se sitten lähti menemään pieleen. Sisäistä demonia vastaan taistellen pääsin varastolle vain neljä ylimääräistä tuotetta käsissäni. Varastolta en tietenkään löytänyt mitään. Loppujen lopuksi heittäydyin täysin blondiksi ja ujelsin erään hämmentyneen miesmyyjän etsimään ja siirtelemään minulle kaiken.

Kun pahin eli shoppailu oli suoritettu, edessä oli paras eli tuijottelu (Joidenkin kahvin juojien mielestä se voisi olla myös kahvin hinta. Sanokaa, mistä löydätte muualta tästä maasta kahvikupin 50 sentillä?). Koska Ikeassa käy koko Suomi, siellä voi tehdä leppoisaa, mutta hyvinkin antoisaa tutkimusta. Tutkimusaiheita on lukuisia: Miten suomalaiset perheet käyttäytyvät shoppaillessaan? Miten suomalaisilla perheillä yleensäkin menee? Minkä näköisiä suomalaiset ovat? Ihan oikeasti tärkeitäkin kysymyksiä nousee pintaan: Ostavatko suomalaiset tarpeellista vai mitä vaan, kunhan halvalla saavat? Mihin maailma on menossa, kun ihmiset vaan shoppailevat? Ovatko perheet yhdessä vain shoppaillessaan? Seuraavat kysymykset ovat jo hämmentäviä, suorastaan pelottavia: Tarvinko minä oikeastaan puoliakaan näistä ostoksista? Mitä tavaraa ihminen oikeastaan yleensäkään elämässään tarvitsee? Voisinko olla ostamatta?

Viisi ja puoli tuntia elämästä. Ihanaakamalaa.

P.S. En muistanut ostaa henkareita!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Synkemmän yön jälkeen

Haaveilu on kai yksi ihmisenä olemisen perusjutuista. Joillakin se on ylikorostunut piirre. Niinkuin tällaisillä levottomilla hössöttäjillä kuin minä. On paljon haaveita ja liian vähän tätä hetkeä. Haavelistalla on kirjoittamista, Australian matkaa, kuraeteistä ja yksi päivä sielu paikoillaan tässä hetkessä. Näin muutaman mainitakseni. Mutta jos ihan oikeasti käännetään sielu nurin ja valvotaan yksi yö, esiin tulee haave, jota ei saa sanoa ääneen. Haave, josta ollaan hys hys ja tyydytään tähän. Haave, josta joskus saman haaveen kanssa elävän kanssa hiljaa supistaan. Ihan oikeasti haaveilen siitä, että kaikki lapset olisivat terveitä. Että ei tarvitsisi murehtia ja hössöttää, vaan oltaisiin ihan niinkuin kaikki muutkin. Että saisi yöllä nukuttua sikeästi. Että joskus voisi mennä vaikka seitsemältä nukkumaan. Että lapsi saisi elää ihan tavallisesti, ilman äidin jatkuvaa hönkimistä niskassa. Että ei tarvitsisi nähdä kipua ja murhetta lapsen silmissä. Että ei tarvitsisi käsitellä näitä murheellisia pelkoja tulevasta. Että pää olisin päivän tyhjä, mutta samalla täynnä huolettomuutta.
Ehkä kaikki levotomuus tuleekin siitä, että liimaa haaveita ja hössötystä sielun syvimmän haaveen päälle. Koska sitä haavetta ei toteuteta. Koska on pakko tyytyä tähän. 

tiistai 28. joulukuuta 2010

In love

Koin hurjimman rakastumiseni pari vuotta sitten. Menin kahvilaan ja tuijotin kymmenen eri kahvivaihtoehtoa sisältävää listaa. (Voi jestas tätä kahvia rakastavaa maata.) Otin chai latten, lähinnä siksi, että se ei kuulostanut kahvilta. Jo ensimmäisen hörpyn jälkeen olin mennyttä. Viuh vaan ja sydämen kuvia tähän ympärille. Chai lattessa yhdistyy intohimo ja pehmeys ihan täydellisesti. Intialainen maustetee on intohimo, maitovaahto on pehmeys. Liiallinen imelyys inhottaa ja se onkin chai latten kompastuskivi: makusiirappi. Sitä pitää olla juuri sopivasti. Läheskään joka kahvilassa sitä ei lurautella sekaan juuri sopivasti, vaan liikaa.
Chai latte on ihan paras arjen harmauden pyöristäjä. Tällä kylällä on kuitenkin vaan kahviloita, joiden listoissa lukee ”kahvi” ja ”tee”. Siispä googlaamaan ohje. Neilikoitten ja kardemummien sydämien keittely onnistuu kyllä, mutta sellainen sievä ja sukkela maidonvaahdotin, se puuttuu. Äh. Ei saa Prismasta ja olipa kallis kokkikaupassa. Vaan halleluja Ikea, sieltä se tuli tuliaisena!
Ja niinpä mie kuulkaa juuri hartaana keittelin ja surrutin noin litran chai lattea. Ei se siis tietenkään onnistunut. Kardemumman sydämet ei ole vakiotavaraa maustekaapissa ja korvasin ne maustepippureilla (no kamoon, on ne aika saman näkösiä ainakin!). Mutta perhana soikoon: Miulla on maitovaahdotin ja mahdollisuus edes etäisesti olla lähellä hurjan rakkauteni kohdetta!