Möykky painaa sydämen alla. Se kiristää kurkusta ja saa itkun poukkoilemaan päästä varpaisiin. Se painaa sielua ryttyyn ja sulkee ilon komeroon.
Möykky tulee siitä, kun on täysin neuvoton. On hetkiä, jolloin tuijottaa itseään hämmästyneenä löytämättä yhtäkään järkevää vastausta. Hetkiä, jolloin mursertuu, sen alle, ettei pysty yhtään enempään. Hetkiä, jolloin miettii, miten ihmeessä tähän tultiin. Miksi minulle annettiin lapsi? Missä on käyttöohjeet koko elämään?
Möykky tulee siitä, kun yrittää olla urhea. Kun pinnistelee itsensä äärimmilleen. Koittaa järkkymättömän vakaasti kääntyä oikeista risteyksistä, näyttää varmalta päätöksissään, katse tiukasti horisontissa, vaikka pelottaa kaikki tuntematon edessä ja itku kuristaa niin, etä sattuu.
Möykky tulee siitä, kun on vaikea kestää yhtäkään ihmistä ympärillään. Kun suu suoltaa vääriä sanoja rakkaille ihmisille. Kun on pakko marssia pois, vetää verho eteen. Ilmoitettava, että tämä ihminen ei ole käytettävissä.
Möykky tulee siitä, kun ajattelee asioita, jotka jätti sanomatta tärkeälle ihmiselle. Mennyt on mennyttä, mutta ei kuitenkaan ole. Pää käy keskustelua itsensä kanssa kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneista asioista, kävelyttää itseään hautausmaalla ja pälpättää. Asettelee kukkia millin tarkkuudella paikoilleen.
Möykky tulee siitä, kun tajuaa, että sisällä on edelleen möykky. Vaikka makaa pimeässä peiton alla tai juoksee minkä jaloistaan pääsee metsässä, se on siellä.
Olisiko mahdollista olla yrittämättä olla niin urhea? Antaa möykyn möykkyillä, se on sen tehtävä ja työ; sillä saattaa jopa olla jotain tärkeää asiaa?
VastaaPoistaNo, tietysti minä tiedän että tällaisesta olotilasta haluaisi vain pois niin pian kuin suinkin. Mutta silti?
Voihan möykky! Mullakin on oma möykky-möykkynen. Aika pieni, mutta välillä pullistuva. Mutta yleensä ihminen vaan jaksaa kantaa möykkynsä vaikka möykyt onkin perseestä! Siis ..stä ei ..ssä. Toivottavasti! Tosin möykky pyllyssä vois olla kivempi, kuin henkinen möykky.. Huoh!
VastaaPoistaMeillä jokaisella on hirmusti möykkyjä, isoja ja pieniä. Ja varsinkin meillä, joilla on lapsia. Lasten pienet kädet ja katseet ja sanat ne vasta möykkyjä kasvattaakin. Ehkä niiden täytyy antaa vain olla, hyväksyäkin. Ne taitaa kuulua meihin kuin tilli uusiin perunoihin (?) Olemme kuitenkin aivan tarpeeksi riittävän hyviä. Sanotaan hiljaa hyviä asioita...eläville ja kuolleille. Olet tärkeä, usko pois.
VastaaPoistaKiitos kiitos näistä :) Aika laimeetahan tämä olisi ilman möykkyjä. Ilman surua ja ahdistusta ei voisi olla onnen suuria humahduksiakaan.
VastaaPoista