Noin satavuotias joka karkasi tyttäreltään ja katosi (eli kertovan tekstin kurssin tehtävä)

Kyllä minä sen Jonassonin kirjan luin. Sen romaanin siitä vastuuttomasti käyttäytyvästä vanhuksesta, joka seurauksista välittämättä karkaa vanhainkodista, ottaa vieraan matkalaukun ja lyöttäytyy tuntemattomien seuraan. Huovilan Perttihän minua käski kirjastosta sen lainaamaan. Sanoi, että Veikko, isä siis, oli kehunut sitä maanantaikahveilla Teboilin baarissa monena viikkona.  Eipä tuo muuta kirjaa ole elämänsä aikana lukenutkaan. Seuraa ja Alibia ei varmaan kirjoiksi lasketa. Yksinkertainen mies yksinkertaisen kirjan lumoissa. Totta kai se kuvittelee elävänsä 120-vuotiaana viriiliä elämää hemaisevan 80-vuotiaan nuorikon kanssa.  Totta kai se kuvittelee pystyvänsä pakoilemaan todellisuudelta, minulta, jossakin hevon kuusessa. Kuvitteli varmaan saavansa majapaikan toveri Stalinilta. Tajuaakohan se edes, että se kirja on fiktiota? Epäilen, että lääkkeet jäivät ottamatta jo viime syksynä. Carmen uskoo vaihtoehtolääketieteeseen. Se keittelee isälle liemiä piharatamoista ja asettelee vanhan ihmisen selkään kuumia kiviä. Hengenvaarallista touhua, kerta kaikkiaan. Jos tuollaisesta toiminnasta ei saa lähestymiskieltoa, niin mistä sitten?

Vähitellen olen ymmärtänyt, ettei isä ole koskaan ollut todellisen elämän syrjässä kiinni. Seitsemänkymppisenä se rupesi rustaamaan runoja. Lähetteli niitä vielä paikallislehteen kaikkien nähtäville. Piti pari viikkoa olla käymättä kaupassa, kun sen lihallisia riemuja ylistävä runo ilmestyi Runokulma-palstalle. Parin vuoden päästä se lennätti leijaa puistossa, kun tulin täyttämään sen pakastinta punaherukoilla. Pyysi vielä ottamaan kuvan leijasta ja itsestään. Sain sentään sen siirtymään takapihalle, etteivät kaikki naapurit olleet tilannetta todistamassa.” Rakkaus tekee miehelle ihmeitä”, se selitti posket punoittaen. Huono olo tulee tuollaisista puheista.

Olisi pitänyt huolestua siitä autostakin. Että se yhtäkkiä, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, kaivaa liiteristä pressun alta esille yli viisikymmentä vuotta vanhan romun ja pyytää naapurin Eskon nuorimmaista, sitä lökäpöksyistä finninaamahujoppia, korjailemaan sitä. Kysyin isältä, että mitä se sillä autolla. Sanoi suunnittelevansa reissua, ”roud rippiä”, niin se sanoi. En tietenkään uskonut hetkeäkään sen höpötyksiä. Eihän sillä ole ollut ajokorttikaan voimassa enää kymmeneen vuoteen. Aina soitin sille Juuposen taksin, kun tarvitsi kyytiä. Ja sitä paitsi mistä se tuollaista ulkomaan kieltä on oppinut?

Niihin raha-asioihinhan minä puutuin. Kävin Osuuspankin konttorissa juttelemassa. Isällä on suurehkot säästöt ja rintamiestalo. Kun Carmen ilmestyi isän puheisiin, alkoi taloon ilmestyä uusia kodinkoneita: yhden seinän peittävä televisio ja ekspressokeitin. Soittelin muutaman päivän puheluita, yllättävän vaikeaa on selvitellä salaisia numeroita. Marja osoittautui myymäläapulaiseksi. Myymälä on nimeltään Hot Lips, huulipuniako lie myyvät. Tuollaisten myymäläapulaisten voi olettaakin juoksevan metsätyönjohtajien eläkkeiden perässä. Kaiken tämän kerroin pankkineidille, mutta ei se suostunut kertomaan tilin tapahtumista. Vetosi pankkisalaisuuteen. Ilmoitin, että isäni on kykenemätön hoitamaan asioitaan. Neiti kysyi, olenko isäni holhooja.  Marssin siltä istumalta selvittämään holhooja-asiaa. Terveyskeskuksessa sanoivat, että on tässä nyt vähän muita kiireitä. Että ei sitä nyt ihan tuosta vaan tytär saa isäänsä holhoukseen. Tein valituksen sairaanhoitopiiriin potilasturvallisuuden laiminlyömisestä.

Useasti olen sanonut, että rakkaushömpötykset pitäisi lailla kieltää. Parempi olisi, että kaikilta, mutta yli neljäkymmentävuotiailta ainakin. Se meni Hutakaisen Liisakin ihan sekaisin, kun kerran kävi tansseissa ja tapasin sen Iston. Ne eivät lirkuttelut ja seksiasiat pidä tätä yhteiskuntaa pyörimässä, vaan työnteko ja hyvät käytöstavat. Miehet ja naiset ovat paremmat erillään. Kerroin isälle selkeästi väitettä puolustavia argumentteja omasta kihlausajastani. Isä sanoi, että en vain ollut vielä kohdannut sitä oikeaa. Juuri tuollainen puhe kauhistuttaa iäkkään ihmisen suusta kuultuna. Isän ongelma on jo iät ja ajat ollut se, että se ei pidä itseään iäkkäänä, eikä siksi osaa käyttäytyä kuten pitää. Iäkkään ihmisen harrastuksiksi sopivat marjanpoiminta ja kirjallisuus, sauvakävelyn ohella.  Ilmoitin isän seurakunnan iäkkäiden ihmisten kerhoon, mutta se kieltäytyi sinne menemästä. Ei kuulemma ”sovi hänen vartalolleen”. Mistä 92-vuotias oppii tuollaista kielenkäyttöä?

Lankapuhelimeen se ei ole vastannut yhdeksään kuukauteen. Carmenin matkapuhelin ei myöskään vastaa. Hot Lipsin numeroon ei saa yhteyttä. Talossa on kaikki paikoillaan. Jääkaapista kävin ruuat roskiin heittämässä. Punaherukat ovat vielä pakastimessa. Juuponen ei ole isää nähnyt. Kovasti olen sitäkin pohtinut, että mitä isä siellä Citymarketissa teki. Kyllä 92-vuotias löytää tarvittavat ruokatarvikkeet, perunat, jauhelihan ja ruisleivän, lähikaupan hyllyltä.

Minä olen aina maksanut laskut ajallaan, noudattanut taloyhtiön sääntöjä ja tiskannut tiskit ruokailun jälkeen. Moitteettomasti olen elänyt ja siinä samalla huolehtinut isänkin hyvinvoinnista. Tämän siitä sitten saa palkaksi. Poliisista sanoivat, että saattaahan se olla kuollutkin. Ei se mitään kuollut ole. Kunhan tekee kiusaa minulle. Niin kuin aina.