sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Valveutuneen maailmannaisen paluu

Minä, valveutunut maailmannainen, palasin kylpylään. Koska en halunnut selvitellä uudestaan suhdettani mieshierojaan, jätin hieronnan väliin. Huomasin kuitenkin suhteeni itse kylpylään olevan vielä käsittelemättä. En ollut ainoa. Altaille päästessäni omaa suhdettaan näyttivät pohtivan myös punakarvainen joulupukki, uimarenkaiden kanssa porealtaassa istuva perhe, kaljaa kittaava sukukokous ja valtavasti vedessä riemuitseva lapsi.

Mitä kaikkea altaassa todella lilluu? Eritteitä. Napanöyhtää. Korvavaikkua. Räkää. Pissaa. Kakkaa. Kylpylän vedenpuhdistamon suodattimet puhdistavat vettä väsymättä koko ajan, mutta hetken, vaikka vain sekunnin murto-osan, pissa on altaassa, sekoittuneena juuri siihen kohtaan, johon minä sukellan 32 asteisesta vedestä nauttien. Tai siis sukelsin ennen kuin tajusin eritejutun.

On asioita, joiden syvintä olemusta en tule koskaan ymmärtämään. Yksi niistä on poreallas. Jos kymmenen toisilleen vierasta ihmistä tunkee samaan seitsemän neliön voimakkaasti poreilevaan altaaseen hymyillen ja tilanteesta selvästi nauttien, en tajua. Mikä merkitys poreilla on? Jos niiden on tarkoitus hieroa, en tajua, miten niiden päälle asettaudutaan, jotta ne hierovat. Ne vain kuplivat. Kuplintaa uikkareissa. Olenko ainoa, jonka mielestä tuossa on jotain hämärää erotiikkaa? Toivoisin selvennystä.

Uimahallissa kukaan ei koskaan kuhertele. Siellä uidaan kesäksi kuntoon tai jumpataan Virve Rostin tahtiin. Kylpylässä sen sijaan on poikkeuksetta vähintään kaksi kuhertelevaa pariskuntaa näkökentässä. Toinen pari on hempeässä pusutteluvaiheesssa. Se vielä tavallaan hymyilyttää, jos ei ajattele kovin pitkälle. Toisen parin kohdalla ei tarvitse enää käyttää mielikuvitusta. Liikehdintä laittaa pohtimaan asioita, joita ei halua pohtia, kuten uimahousujen mahdollista puuttumista. Vaikka katsoo muualle, liikehdintään kuuluva kikatus estää päivänpoliittisten aiheiden tai sään pohtimisen.

Miesten uimapukupukeutumisen viimeisimmät käänteet ovat oiva tutkimuskohde kylpylävierailulla. Näyttää siltä, että alle 25-vuotiaat pukeutuvat pitkälahkeellisiin uimashortseihin, jotka asetellaan edulliseen asentoon vatsalihaksiin nähden. Myös tatuoinnit ovat kohdillaan. Perheelliset 30-40–vuotiaat pukeutuvat perussimmareihin. Joillakin toki punttisaliharrastuksen tulosten esittely, johtaa siihen, että näen samojen simmareiden kävelevän ohi kolme kertaa viiden minuutin aikana. Hämmentävimmät uimahousumaneerit ja –viritykset löytyvät 50 ja plus ikäisiltä. Yksi nostelee takaosan tiukasti sinne yhteen vakoon, toinen on taatusti tunkenut täytettä etupuolelle. Entä se mies joka laittelee ”tavaroita” paikoilleen samalla, kun solmii simmareittensa nauhoja? Ei, ei pukuhuoneessa, vaan altaan reunalla. Mutta äh. En halua kuulostaa feministiltä, varmaan miehetkin voivat kertoa useita esimerkkejä naisten uimapuku/bikinipukeutumista tai pukeutumatta jättämisestä. (Minua ne eivät kuitenkaan kiinnosta.)

Miksi vain kylpylässä hymy näyttää äärimmäisen leveältä, perusilme äärimmäiseltä mökötykseltä, säärikarvat äärimmäisen raivostuttavilta, uimapuku äärimmäisen huonosti istuvalta ja kylmä juoma äärimmäisen houkuttelevalta?

Muodostin synteesin. Kylpylässä nautitaan ääriolosuhteissa poreista eritteiden keskellä koittaen olla tuijottamatta kuhertelevia pariskuntia ja uimahousujaan asettelevia keski-ikäisiä miehiä. En koe tätä valveutuneen maailmannaisen elämänmuotoon välttämättömänä kuuluvana toimintana. Korviin saakka hymyilevän lapsen katseen edessä olen kuitenkin valmis pohtimaan mielipidettäni uudestaan.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä porealtaassa parasta on se, et sen vesi on niin ihanan lämmintä :D ja poreet hieroo kivasti selkää.

    Ja pienempänä yritin sukeltaa porealtaassa! Kiitos poreiden, se oli töyssyinen kyyti :D

    VastaaPoista
  2. Sulla on ihania muistoja kylpylästä :)

    VastaaPoista