Tämä äitiys. Edelleen niin hämmentävää. Vaikeaa ja helppoa.
Pelottavaa ja ihanaa. Tästä ikuisuuteen. Huh.
En ole erityisen kärsivällinen äiti. Hermostun, jos en
ymmärrä säällisessä ajassa, mitä toinen tarkoittaa. On tuskaa odottaa, että
antamani tehtävät tulevat joskus hoidetuiksi. Joskus tarkoittaa muuta kuin
minun aikatauluani. Liian usein ryhdyn marttyyrimaisesti huseeraamaan jo muille
delegoimani tehtävän kimpussa, koska en kestä odottelua. Vaadin muilta asioita
tapahtuvaksi nyt, mutta itse ilmoitan tulevani kohta. Kohta on jotain viiden
minuutin ja ikuisuuden väliltä.
Olen hiljaisuutta rakastava äiti. Räiskyn kyllä itse
kiitettävällä volyymilla, mutta muilta oletan rauhallisuutta. Haaveilen usein
kellarikerroksesta tai maanalaisesta bunkkerista, johon lasten äänet eivät
kantautuisi. Pitäisin lapseen kiinnitettävää volyyminappulaa hyvänä ratkaisuna.
Äitisääntöni ovat tiukkoja. On kotiintuloajat, peliajat,
tietokoneajat, nukkumaanmenoajat, ruoka-ajat ja kotityölistat. Olen
vanhanaikainen seurusteluasioissa. Minun on käsittämättömän vaikea tajuta, että
niitä on minunkin lapsillani. Muistan omasta teini-iästäni (liian) paljon
tunteiden paloa, mutta silti minusta tuli äiti, joka ei ymmärrä lastensakin
tuntevan tunteita.
Olen en osaa päättää -äiti. Vellon luopumisen tuskan ja
onnen välillä päivästä toiseen. Itken kuin katson lasteni vauvakuvia,
vaihtelevasti ikävästä ja onnesta. En kaipaa pottaharjoitteluaikoja tippaakaan,
mutta ikävöin niitä välillä tuskaisesti. Odotan ja olen kauhuissani. Lapset
ovat vain lainaa ja silti ikuisesti osa minua.
On minussa äitinä pehmeämpiäkin puolia. Olen taitava arkiruuan
järjestäjä. Teen varttitunnissa jostakin kaapista löytyvästä jotakin. Useimmiten
kaikki syövät sitä hyvällä ruokahalulla. Olen kohtuullisen hyvä hemmottelija.
Keksin pieniä yllätyksiä ja teen tuunattuja herkkuiltapaloja ankeina
maanantai-iltoina. Nukkumaanlaittajana olen myös keskitasoa parempi. Olen
kekseliäs höpöttelijä ja halailija. Vasta viime aikoina olen huomannut
itsessäni ison hyvän puolen. Olen sitkeä. Eikä tämä sitkeys ole ihan pientä. Uskon,
että kaikesta selvitään.
Harjoittelen äitinä olemista, nyt ehkä enemmän kuin koskaan.
Haluaisin olla onnellisuutta huokuva ja tässä hetkessä elävä äiti. Haluan
uskoa, että tämä elämä on valtavan arvokas ja se pitää elää hyvin. Haaveet ovat
toteuttamista varten. Huomisesta ei tiedä, joten ollaan nyt ja tässä. Lapset
ovat edelleen kauneimmillaan nukkuessaan omissa sängyissään, mutta viimeaikoina
olen nieleskellyt kyyneleitä, kun he ovat hereilläkin. Saatan katsella heitä
salaa eteisen nurkalta. Siellä he istuvat, ihan vierekkäin, säkkituolissa
olohuoneen lattialla ja kikattavat, kaikki kolme. Ne ovat minusta, nuo ihanat
ihmistaimet. Tästä perheestä lähteneitä, tämän maailman osia ja heillä on
toisensa. Se on paljon se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti