lauantai 29. elokuuta 2015

Ihmeet


He liukuvat sukilla luokkaan, koska sukat liukuvat hyvin. He tulevat ja kertovat, että ovat iloisia tänään. Miksi, minä kysyn. Koska me ollaan iloisia, he huudahtavat. He kuuntelevat tarinaa Peppi Pitkätossusta ja nauravat juuri oikeissa kohdissa. Sitten he kävelevät takaperin välitunnille, koska niin Peppikin tekisi. He pyytävät, että lauletaan, koska laulaminen on hauskaa, eivätkä he kysy, saako tanssia samalla. He aloittavat tanssimisen heti. He kiemurtelevat jonona minun perässäni ja kiljahtelevat riemusta, kun näkevät oravan. He haluavat nähdä. Kaiken, mieluiten läheltä. He istuvat viereen ja ottavat kädestä, eivätkä päästä irti, koska ei ole annettu lupaa päästää. He juoksevat alas mäet ja kierivät ruohossa kukkuloilla. Sitten he näyttävät nokkosen polttamia käsissään ja kertovat, ettei tuntunut yhtään. He suunnittelevat matkoja maailman ääriin, öisiä seikkailuja puistoihin, sankaritekoja. Sitten he kertovat äideistä ja isistä, jotka halaavat heitä iltaisin. He tulevat hyppien luokse ja kysyvät, joko koulu loppuu. Ja aamulla he ovat taas siinä, kysymässä joko syödään. He löytävät katinkultaa välitunneilla ja kulkevat sateenvarjot nurinpäin. He kysyvät asioita, jotka saavat minut epäilemään, olenko koskaan osannut kysyä mitään oleellista. Saanko oikeasti käyttää kaikkia näitä värejä? Mitä tähtien takana on?

He lähtevät reput selässä pompottaen, vilkuttavat vielä ulko-ovelta. Pyöräilen kotiin. Istun nojatuolissa ja ajattelen, mitä ihmettä. Kaiken vihapuheen, pelon ja epävarmuuden keskellä me elämme samassa maailmassa ekaluokkalaisten kanssa. Mitä ihmettä.

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti. Ja ihana on tuo pienen koululaisen maailma.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos :) Oon kyllä mahtavassa ammatissa.

    VastaaPoista