-
Miten sinä voisit olla itsenäinen?
-
Voisi olla tottelematta ja tehdä niin kuin itse
haluaa.
-
Noo… Se ei ehkä ole ihan oikeanlaista
itsenäisyyttä. Miten sinä voisit ilman uhmaa osoittaa, että olet itsenäinen
ekaluokkalainen?
-
Voisi tehdä läksyt itsenäisesti.
-
Hyvä. Entä muuta?
-
?
-
No vaikka liikuntatunnilla?
-
Voisi opetella laittamaan luistimet itse
jalkaan.
-
Hyvä. Entä ruokailussa täällä koulussa?
-
Voisi olla kunnolla ilman sanomista.
-
Juuri niin. Sinä voit olla jo monessa asiassa
itsenäinen, vaikka et ole aikuinen.
Tulin kotiin. Jokin ei jättänyt
rauhaan. Miten niin aikuinen on itsenäisempi kuin lapsi? Miten minä osaan olla
itsenäinen?
-
No hei, saat ajatella ja sanoa, mitä haluat,
kunhan et loukkaa.
-
No joo joo, muta toihan koskee lastakin.
-
Nii mut mieti nyt jotain Pohjois-Koreaa. Onneksi
et syntynyt sinne muottiin, josta ei pääse pois.
-
Ei, en aatellu nyt sellaista. Mietin mun pääni
sisäistä elämää. Mua. Oonko just se mikä haluan olla vai annanko muiden
vaikuttaa siihen, mitä ajattelen itsestäni? Teenkö just sitä, mitä haluan vai
annanko muiden ohjailla sitä, mitä haluan?
-
No avot. Noissapa onkin miettimistä koko
ihmiselon ajaksi. Löysitkö vastauksia? Edes rippeitä?
-
Pakko luottaa, että ikä tuo lisää viisautta…
Mutta…
-
No?
-
Oikeestaan ei mua noi nyt eniten mietitytä tässä
itsenäisyysasiassa, vaan se mihin mä perustan itseni.
-
Siis mitä?
-
Mä en pysty tällä hetkellä käsittelemään lasten
itsenäistymishommaa aikuismaisen fiksusti. Yritän roikkua niissä rippeissä,
mitä mulla otetta niihin on. Hipaisen poskia ohikulkeissani. Yritän arvailla,
mitä niiden päässä liikkuu. Koitan ymmärtää tätä surumielisyyttä, joka täyttää
hetkiä, mutta tunnen lähinnä raivoa itseäni kohtaan. Oonko mä oikeesti
rakentanut itseäni lasteni kautta? Enkö mä pysty päästämään irti ihmisistä,
jotka ehkä tulivat minusta, mutta ovat erillisiä ja itsenäisiä… Niin
itsenäisiä! Mutta mä. Mä en siihen itsenäisyyteen pysty!
-
---
-
---
-
Apua. Että semmosta. Onnea vaan tohon.
-
Jep.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti