Meillä asuu tyttö, jonka silmistä näkee, etä jotain on tapahtumassa. Sen silmissä sähähtää, kun puhutaan säännöistä. Sen silmistä näkee, että ajatuksissa on ihan uudenlaisia asioita. Itsenäistymistä. Isoja unelmia. Maailman kokoisia juttuja.
Meillä asuu tyttö, joka laittaa oven kiinni perässään. Oven kiinni, kun menee tekemään läksyjä. Oven kiinni, kun kaveri tulee kylään. Oven kiinni, kun on eri mieltä asioista.
Meillä asuu tyttö, joka tankkaa rakkautta. Se halailee ja laittaa pään olkapäälle. Se hymyilee onnellisena, kun perhe on illalla yhdessä. Se haluaa kunnon iltasuukon.
Meillä asuu tyttö, joka on useamman kerran päivässä sitä mieltä, että asiat ovat aivan pielessä. Ei ole omaa hevosta. Koulu ei ala yhdeksältä. Pikkusisko tuijottaa. Läksyt ovat idioottimaisia. Kaikilla muilla on oma tietokone.
Meillä asuu tyttö, joka ei tiedä, onko iso vai pieni. Se ei halua olla pieni, eikä ihan isokaan. Tyttö, joka ihmettelee välillä, mitä hänessä tapahtuu. Tyttö, jolla olisi jo kiire maailmaan, kavereiden kanssa etsimään ihan omaa tietä. Tyttö, joka käpertyy isän kainaloon, eikä halua pahoittaa äidin mieltä.
Meillä asuu tyttö, joka saa äidin rakkauden syöksymään tunteesta toiseen. Palan kurkkuun nostavasta onnesta hämmennyksen kautta ympäri seiniä pärskähtelevään ärtymykseen. Tyttö, joka saa muistelemaan itseään 12-vuotiaana Duran Duran -leikekirja kädessä, ensimmäistä kertaa rakastuen ja ihmetellen, mitä onkaan edessä. Pienenä, mutta ihan kohta vähän isompana.
Meillä asuu tyttö, joka on aloittamassa oman matkansa. Huimaa. Vähän itkettää. Jännittää. Ihan mahtavaa.
Hei tännekin.
VastaaPoistaTiedätkö? On niin jännä huomata, miten samoja piirteitä itsensä löytämisessä ja omien rajojen etsimisessä on sekä 12- että 3-vuotiaalla.
Ei ihminen paljon muutu. Ja läheisyyttä tarvitsee aina.
Niin ihmeellistä.
Hei :)
VastaaPoistaOlipa hieno huomio. 3-vuotiaskin taitaa tosiaan etsiä aika lailla rajojaan. Sitä unohtaa niin kaikenlaista, kun lapset kasvaa.
Minusta tuntui, että kirjoitit kuin omasta seitsenvuotiaastani. Samantapaista kiukkuisaa käyttäytymistä, salamyhkäisyyttä, suukkojen tarvetta ja itsenäistymishalua. Rajoja, rajoja ja paljon hellyyttä. Pitää vaan jaksaa se epäloogisuus, mikä käyttäytymisessä on - se on minulle vaikeinta.
VastaaPoistaLiina, mullakin on aina mielessä, miten pitäisi käyttäytyä ja miten meidän lasten tulisi kasvatuksen mukaan toimia. Mutta ei se vaan mene niinkuin "pitäisi". Seiska vee on myös iso juttu. Mun seiska on nuorin ja ehkä ottaa askelia vähän toiseen suuntaan, kun isommat alkavat suuntautua maailmaan. Äidille hyvä :)
VastaaPoista