Juuh, Ikeassa kävin. Senhän nyt jo taitaa hokata otsikostakin. Valmistauduin fyysisesti tankkaamalla kunnon proteiinipitoisen aterian. Ikeahan on yksi rankimmista fyysisistä suorituksista. Kävellään ja kävellään, välillä väistellään ja sitten taas kävellään. Puhumattakaan nostelusta ja kärrien työntelystä. Henkisesti valmistauduin tekemällä ostoslistan valmiiksi. Joogasin myös mantralla ”Älä osta mitään, mitä ei lue listassa”.
Ennenkuulumattoman selkeän sotasuunnitelman kanssa (”Suuntaan suoraan varastolle hakemaan nämä kolme koodillista tuotetta.”) marssin pyöröovista sisään. Tiukasti eteenpäin tuijottaen, vauhtia hetkeksikään hidastamatta pääsin työhuoneosastolle saakka. Katseeni harhautui erään näyttelyhuoneen seinällä roikkuvaan häkkyrään. Eikä muuta sitten tarvittukaan. Ääni sisälläni vaati ostamaan tuon häkkyrään. Ääni sisälläni käänsi minut ympäri ja vaati marssimaan vastakkaiseen suuntaan (Siis vastoin niitä ehdottomasti kulkusuunnan näyttäviä nuolia!) keittiöosastolle. No, siitähän se sitten lähti menemään pieleen. Sisäistä demonia vastaan taistellen pääsin varastolle vain neljä ylimääräistä tuotetta käsissäni. Varastolta en tietenkään löytänyt mitään. Loppujen lopuksi heittäydyin täysin blondiksi ja ujelsin erään hämmentyneen miesmyyjän etsimään ja siirtelemään minulle kaiken.
Kun pahin eli shoppailu oli suoritettu, edessä oli paras eli tuijottelu (Joidenkin kahvin juojien mielestä se voisi olla myös kahvin hinta. Sanokaa, mistä löydätte muualta tästä maasta kahvikupin 50 sentillä?). Koska Ikeassa käy koko Suomi, siellä voi tehdä leppoisaa, mutta hyvinkin antoisaa tutkimusta. Tutkimusaiheita on lukuisia: Miten suomalaiset perheet käyttäytyvät shoppaillessaan? Miten suomalaisilla perheillä yleensäkin menee? Minkä näköisiä suomalaiset ovat? Ihan oikeasti tärkeitäkin kysymyksiä nousee pintaan: Ostavatko suomalaiset tarpeellista vai mitä vaan, kunhan halvalla saavat? Mihin maailma on menossa, kun ihmiset vaan shoppailevat? Ovatko perheet yhdessä vain shoppaillessaan? Seuraavat kysymykset ovat jo hämmentäviä, suorastaan pelottavia: Tarvinko minä oikeastaan puoliakaan näistä ostoksista? Mitä tavaraa ihminen oikeastaan yleensäkään elämässään tarvitsee? Voisinko olla ostamatta?
Viisi ja puoli tuntia elämästä. Ihanaakamalaa.
P.S. En muistanut ostaa henkareita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti