2011

Tänä vuonna mie tankkaan muistoksi jokaisen hetken käsittämättömän lujaa vauhtia kasvavien murujen kainalossa. Aloitan tän maailman muuttamisen omasta keittiöstä. Hiihdän hissukseen hiljaisessa metsässä. Istun mökin rappusilla ja odotan Kalevi -siilin tuhinaa ja taaperrrusta. Teen toisenkin kerran hapankaali-inkiväärisamosoja. En päästä hetkeäkään toukokuun alun päivistä suhahtamaan ohi. Etsin kaupan, jossa myydään kardemumman sydämiä. Hiippailen kirjastossa ja hypistelen hyllyjen reunoja. Kirjoitan aina kun tuntuu siltä. Nukun itseni kirkassilmäiseksi ja pirteäksi. Muistan syödä D-vitamiinia. Kirjoitan vielä ikäni alkavaksi kolmosella. Tajuan, että nelosellakin alkava on ihan hyvä. Laulan Sing Starin karaoken biisejä niin, että osaan ainakin kymmenen laulun sanat kunnolla. Juoksen metsässä niin, että sydän pakahtuu. Istun metsässä niin, että sydän pakahtuu. Olen ainakin kerran ärjymättä, kun ärjytyttää. Hymyilen niin, että joku tulee onnelliseksi. Tajuan pari kertaa enemmän, että ei tässä ole mitään hätää.

(Toi nukkumishomma ei onnistu.)

(Ja epäilen kyllä vahvasti SingStar -juttuakin, kun pää on suhteellisen hömelö.)