perjantai 7. tammikuuta 2011

%!!+****&@przzzzktspö!!!

Voi jössös ottaa päähän, kun Prismassa otan aina sellaset kärrit, jotka pyörii ympyrää, eivätkä vahingossakaan mene sinne suuntaan kuin haluaisi. Ja sen uuden pysäköintitalon ajosuunnat ovat saaneet mut keksimään jo useita uusia vivahtekkaita kirosanoja. Ja miksi mie nyt yleensäkään menen johonkin Prismaan, kun siellä on kammottavaa väistellä ihmisiä maitohyllyllä. Ja juustohyllyllä. Ja pikkuhousunsuojahyllyllä.

Voi tsiisös Voottaa päähän, kun IKINÄ ei ole kaapissa sopivia rintsikoita. Eikä parillisia sukkia. Lasten vaatekappaleista nyt puhumattakaan. Niiden kaapeista löytyy aina helleasu ja kylpytakki. Kaikkia muita vaatekappaleita etsitään kissojen ja koirien kanssa Kiinasta saakka.

Voi ahteri ottaa päähän, kun mie en ikinä opi mitään. Koskaan ei ole ostoslistaa kaupassa. Aina joudun ottamaan muovikassin. Kahdeksankymmentäprosenttisesti olen aina nälkäisenä notkumassa herkkuhyllyjen edessä. Aikataulut mättävät aina. Ajoissa nukkumaan menemisestä en ole kuullutkaan. Viherkasvit kärsivät nääntymiskuoleman tässä hoitokodissa. Ja silloin kun mie jotain opin, kukaan ei ole näkemässä, jotta voisi tuulettaa. Tai edes hymyillä maireasti.

Voi hiivatti ottaa päähän, kun en mie en edelleenkään tajua tästä elämästä mitään. Että pysähtyminen on tärkeää. Että juuri minun on ajateltava, miten tämä pallo olisi parempi paikka. Että onni on mun päässä. Että huominen on vasta huomenna. Että kaikki on tässä.

Voi sen tuhannen saakelin takapuolen saastainen jätös.


4 kommenttia:

  1. Prisman maitohylly on ehkä riepovin paikka ikinä! Mummot voivat tuuppia rotevankin emännän nurin. Mulla on kaappi järjestyksessä, koska mulla on osa-aika kontrollifriikkeys. Kesävaatteet ei vahingossakaan tule käsiin talvella. Sehän ois tavatonta. Ja puserot on värijärjestyksessä. Mustat ja valkoset, pitkä- ja lyhythihaset eri pinoissa. Osa-aikaisuus ilmenee niin, että joitain asioita on pakko koko ajan järjestää ja päsmäröidä muita, niin että joiltain (mieheltä etupäässä) menee hermo. Sitten ulkoa tuotu matto voi lojua eteisen nurkassa mytyssä monta päivää. Tai muuten voi olla kuin ellun kana. Anyway, ihan samoin. Voi sen tuhannen saakelin takapuolen jätös! Saastainen unohtu!

    VastaaPoista
  2. Siis mie en niin tajua tota siisti vaatekaappijuttua!!!

    VastaaPoista
  3. Minähän siis oikeesti ostin pojalle jotain 6-7 paria samanlaisia sukkia, kun hermostuin noihin parittomiin... Itselle on vielä ostamatta. Ja mulla on niin mahdottoman epäkäytännöllinen vaatekomeronosio omille vaatteille käytössä, että vaatteet ovat aina käsittämättömässä myttyrässä ja usein ihan jossain muualla kuin siellä kaapissa... (Aiemmassa asunnossa tämä pysyi ihan pikkuisen paremmin kontrollissa.)

    VastaaPoista
  4. Kuten Marikki, tiedän myös että siinä entisessä asunnossani oli paremmin kaappitilaa. Nythän minulla on kyllä vaatehuonekin, mutta siellä ei ole valmiita vaatteita, vaan tilkku- ja kangaspusseja ja lankavyyhtejä, vanhoja Jospa noita joskus käyttäisi-pinoja ja jo matonkudeasteelle ehtineitä kasseja. Puhumattakaan kuivatetuista värisienipusseista. Nyt otit puheeksi, heräsi ajatus, että miksen pidä sitä vaatehuoneena?

    VastaaPoista