Definitely alive, part 538

Tiedättehän semmoisen täydellisen rannan. Sellaisen, jossa hiekka ja meri yhtyvät saumattomasti toisiinsa. Hiekka on pehmeää, simpukat suloisia, muita ihmisiä ei nimeksikään, delfiinit leikkivät näköetäisyydellä. Ja siellä sitä vaan ollaan. Ilman kiireen häivää, jotenkin täydellisessä pumpulissa. Hengaillaan ja hyväksytään kaikki sielun sykkyrät. Eläköön elämä ja sata huutomerkkiä.
Yhdistetään tähän auvoon harmoniaan vielä kunnon sähläys. Meri on käsittämättömän auki ja kutsuva. Sinne siis. Purjeveneellä, ehdottomasti. Ollaan hyvinkin lämpimässä ilmastossa, joten asuna on bikinit. Epämääräisesti roikkuva t-paita kuitenkin päällä, eihän tässä nyt kroppaa enää ihan kaikille näytellä, tässä iässä. Valtava onnenpotku kohtaa veneen irtautuessa satamasta. Minut valitaan laittamaan paattia liikkeelle! Pääsen veivailemaan purjeita. Tartun innokkaasti ja valokuvaajalle maireasti poseeraten veiviin (Anteeksi purjehdusta harrastavat, en tajua näistä termeistä mitään.). Silloin se rätsähtää. Suorastaan singahtaa poikki lopullisesti. Nimittäin bikinin yläosan takaosa. Ei siis enää yläosaa, päällä roikkuva t-paita, jonka kanssa ei voi kumartua, kyykistyä eteenpäin, tehdä nyt yleensäkään mitään fyysistä ponnistusta ilman alla olevaa bikinin yläosaa. Purjeiden vääntäminen nyt kuitenkin vaatii kroppaa. Olo muuttuikin varsin pian valtavan fyysiseksi. Olenkohan koskaan tiedostanut rintavarusrustani yhtä selkeästi kuin siinä paatiin liikkeelle laittamisen tuoksinnassa? Kaikki nautinto siitä muhkeasta hetkestä ison paatiin upeiden purjeiden noustessa ja avautuessa, minun kätteni toimesta, täydellisellä rannalla, muljahti ikävästi paikoiltaan samalla, kun bikinini yläosa heilui irrallaan paitani alla ja minä koitin pitää tuon väljän vaatekappaleen paikoillaan, ettei naisellisten ulokkeitteni muljahtelu näkyisi koko Australian länsirannikolle.
Täydellinen biitsi, täydellinen sähläys. Oi hyväin aika on ihminen elossa.

Monkey Mia, Western Australia