Kymmenen vuoden unelmani on toteutunut. Siinä se on jääkaapin ovessa. Virallisena ja armottomana lapsille. Kauniina ja armahtavana minulle. The Lista. VPVK eli viisi pistettä viikossa kotitöistä.
Vuosien merkitsevä tuhahteluni ja keittiön raivaaminen pikkutunneilla astioita mielenosoituksellisesti mäiskien on vihdoin tuotanut hedelmää! Hellan ja imurin välissä olen esittänyt marttyyria ja pyöritellyt päässäni, miten saisin aikaa pyöritellä enemmän kaiken maailman asioita päässäni. Tarvittiin (taas) yksi ilta puhinaa keittiössä, kilahtamista seurannut raivari ja sukupuolten välinen ymmärtämyksen hetki ja PIM: Minun taloni seinälle ilmestyi lista.
Liihottelen säännöllisesti listan ohi ja huokailen onnea. Torstaina liihottelu on erityisen mukavaa: Jokaisella kolmella lapsella on vasta kaksi pistettä ja viisi pistettä pitää olla kasassa sunnuntaina! Tanssahtelen pyykkivuoren ympärillä. Loikin eteisen hiekkojen yli. Joka viikko 15 kotityöpistettä pois minulta! Arki miinus viisitoista kotityöpistettä on yhtä suuri kuin kirjoja, kirjoittamista, laulamista ja haaveilua!
Tai siis liihottelin. On hämmentävää ja (myönnetään) naurettavaa, että tämän onnen tuhoaa todennäköisesti se sama, joka sai onnen aikaan: kilahtaminen. Teelusikalla annettiin tälle naiselle, kun pinnaa jaettiin. Hermot nimittäin menee, kun listaa pahantuulisesti tuijottavat lapset riitelevät imurointivuoroista. Pinna muljahtelee pahaenteisesti paikoiltaan, kun pyykit lajitellaan vääriin pinoihin tai astioissa on kuivuneita ruokatahroja. Raivo läihähtelee reunoilta yli myös kun jälkikasvu uskaltaa kyseenalaistaa listan olemassaolon oikeutusta.
Oliko tässä joku opetus? En tajua.
Nii just! Ihan niin! Voi että!
VastaaPoistaTätä huokailua voisin jatkaa melkoisen pitkään.
Mulle käy sitten vielä niin, että lasten tapellessa ärtyneinä määräämieni projektien kanssa ärryn kunnolla ja alan säätää lisäsääntöjä tyyliin: jos tää ei suju, aletaan lisätä vuoroja - noin niinkuin harjoittelua taidetaan tarvita...
Vaateasioiden kanssa menetin hermoni lopullisesti - ja samalla hankin itselleni vuoren töitä. En nimittäin enää jaksanut katsella lasten toivotonta yritystä pitää huolta vaatekaapeistaan (siis ottaa sieltä ja laittaa sinne ilman, että koko systeemi valuu rönttöisinä ympäri huonetta). Kielsin enää koskemasta vaatekaappeihin. Ennen silittämäni vaatteet menivät lasten itse huolehtien heidän kaapeihinsa, he ottivat itse tarvitsemansa vaatteet kaapista ja toivat likaiset pyykkiin. Nyt voimassa on enää toi viimeinen. Mun säätöylilyönnin seurauksena hoidan itse noita ekoja osia.
Kahden viikon kokemuksella voin sanoa, että kaapit pysyvät siisteinä, lapset eivät vaihda vaatteitaan kovin usein ja heidän mielestään kaappiinvientipalvelu on aivan mahtava.
Mun mielestä...tässäkin taitaa olla joku opetus...
Kiitos Tuija, tukiryhmässäni siis ainakin sie :) Säännöllisesti haaveilen piikapalvelusta, mutta en mie varmaan kestäis siitä piiankaan toimintaa, vaan menettäisin hermoni jostain mopin väärästä käyttökulmasta. Voi tsiisös.
VastaaPoista