Ensimmäiselleni

Synnyit kevään ensimmäisenä aamuna. Katseesi oli määrätietoinen heti maailmaan tullessasi, happikaapistakin. En epäillyt hetkeäkään, ettet selviytyisi leikkauksesta. Ja tiedätkö, senkin jälkeen, vaikka olen valvonut kanssasi tuskaisia öitä ja nähnyt sinut sairaalassa letkuissa, en ole hetkeäkään epäillyt, ettetkö sinä olisi tässä elämässä, enemmän kuin kukaan meistä.

 

Olet yksi rohkeimmista ihmisistä, jonka tiedän. Et pelkää puolustaa ystäviäsi tai sanoa mielipiteitäsi. Sinulla on vahva oikeudentaju.  Sydämesi viisaus on hämmentävää. Paranneltuja geenejäni nuo ovat, valitettavasti sait sen virheellisenkin. On meissä paljon samaakin. Sinä leimahdat tuleen ja tappuraan muutamassa sekunnissa kuten minäkin. Sinäkin tarvitset omaa tilaa ja aikaa ajatella. Se, että pidät myös kirjoittamisesta, saa sydämeni iloiseksi. Ja se, että rakastat näyttämöllä parrasvaloissa olemista. Tiedätkö, se on minunkin salainen rakkauteni, vaikka pidän sitä vähän piilossa.

 

Katson sinua usein, melkein nuorta naista. Tuo määrätietoisuus, se ei ole minulta. Ehkä se on syttynyt sinuun sairautesi myötä. Tuo epävarmuus, se on ok. Kestää löytää paikkansa. Tuo kauneus, se on hämmentävää. Kun hymyilet, koko maailma polvistuu. Kelaan taaksepäin. Sinä yksivuotiaana asettelemassa pieniä muovisia eläimiä jonoon. Sinä kolmevuotiaana jäämässä itkien hoitoon käsi pikkuveljen kädessä. Sinä viisivuotiaana sairaalassa niin hymyilevänä, että minun on mentävä käytävälle itkemään. Sinä seitsemänvuotiaana asettelemassa reppua selkääsi. Sinä yhdeksänvuotiaana juoksemassa pihaa ympäri. Sinä yksitoistavuotiaana kouluttamassa isoja hevosia. Sinä kolmetoistavuotiaana  pohtimassa vaikeita asioita aamuteellä. Ja nyt siinä. Kelasinko todellakin viisitoista vuotta taaksepäin?

 

Harjaan joskus hiuksiasi illalla. Olet selkä minuun päin, ajattelemme omiamme. Vain harjan ääni ja hiustesi tuoksu. Nuoruuden, kauneuden ja mahdollisuuksien tuoksu. Itkettää se hetki. Älä kasva vielä aikuiseksi! Levitä rohkeasti siipesi! Sekunnin sisällä ajatukset kimpoilevat sydämen vastakkaisilla puolilla. Haluaisin sanoa sinulle jotakin. Jotakin viisasta, jota äidin pitää ensimmäiselleen sanoa. Nyt liikahdat jo levottomasti ja minä mietin, mietin edelleen.

 

Unelmoi isosti. Virhe on parempi kuin virheetön. Rakkaus ja suru ovat lähellä toisiaan. Älä pelkää. Voit aina palata. Tähän huoneeseen. Hiusten harjaukseen. Minun viereeni.    

Asioita, joista en ennen tiennyt pitäväni

 

äänet keittiössä, kun heräilen makuuhuoneessa päiväunilta

Earl Grey –teepurkin tuoksu

aamu ikkunan takana, ennen kuin vedän verhon ylös

suihkukoneen jälki kirkkaalla kesätaivaalla

vuohenjuusto omenahillolla

erilaiset sammaleet vierekkäin ojassa

rikkaruohojen repiminen, kun sydän on surullinen

uniset silmät hiuspehkon takana kahvilta tuoksuvassa keittiössä

sateen ensimmäisten pisaroiden tuoksu asvaltilla

 

kuivien kukkien nyppiminen meditatiivisena harjoituksena

lempeä keskustelu hevosen kanssa

sujahtaminen minua pidemmän lapsen halaukseen

sydämen lähtö perhosen keveänä lentoon murheiden möykystä

se ettei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi

Vuosi elämästä

 

Olin juuri vuoden vuorotteluvapaalla. ”Vau” ja ”oli varmaan mahtavaa”, sanotte. Kyllä, niin oli. Kiitos pomo, kiitos mies. Erikoiskiitokset myös rohkeudelle, joka kumpusi jostakin minusta.

 

Vuosi meni nopeasti, niin kuin nyt vuodet menevät tässä iässä. Jos jotakin pieniä tekemiseen liittyviä suunnitelmia olikin, eivät ne erityisemmin toteutuneet. Kitaraan en koskenut edelleenkään, romaanisuunnitelmaa ei ole, eivätkä kokkaustaitoni ole erityisemmin kehittyneet. Toisaalta valokuvia liimailin pari albumillista, roinaa vähensin varastosta ja tein 15 opintopistettä opintoja yliopistolle.

 

Luulen myös, että tajusin maailmasta taas pikkuisen lisää. Ainakin seuraavat:

 

Myös mun pääni saa pysähtymään.

Luulin aiemmin, että se on mahdotonta. Luulin väärin. Tuijottelin takkatuleen hiljaisessa talossa.  Haahuilin päämäärättömästi metsässä sienien perässä. Makasin sängyllä ja ihailin korkealle kevättaivaalle singahtelevia pääskysiä.

Kyllä se pysähtyi.

 

Yksinäinen hiljaisuus on välttämätöntä.

Oikeastaan taidan hengittää siitä, niin tärkeää se on. Ihmettelin ennen vapaatani, miksi oli niin vaikeata pysähtyä. Siksi, että hiljaisia, yksinäisiä hetkiä ei ollut. Jos en saa riittävästi hiljaisuutta, en ehdi jäsennellä pääni sekamelskaa. Jos en saa jäsenneltyä pääni sekamelskaa, en pysty kirjoittamaan. Jos en pysty kirjoittamaan, en ole oma itseni.

En tiedä, miten saan ängettyä hiljaisen yksinäisyyden työarkeeni. Pitäisi jo kohta tietää.  

 

Lukeminen on yksi maailman tärkeimmistä asioista.

Luin. Kirjoja oli joka huoneessa ja yksi vielä autossa. Aloitin päivät lukemalla ja lopetin ne lukemiseen. Ikävöin jo nyt jokaista päivää, jolloin istuin kirja kädessä takkatulen ääressä ilman kiirettä.

 

On oltava parempi opettaja.

On jotenkin ajateltava uudella tavalla oppiminen ja opetus. Mistä ilo tulee? Miten hyvä itsetunto rakennetaan? Miten lapset saadaan innostumaan omasta kielestä ja tarinoista? Miten leikki saadaan kouluun? Miten lapset saadaan irti pulpeteista? On hypättävä noihin kysymyksiin, meni syteen tai saveen.

 

Olen valtavan onnekas.

Mulla on rakkaita ihmisiä ympärillä. Naru ja itku ovat melko tasapainossa. Olen elossa.

 

   

Uusi väliaikainen osoite

Olen muuttanut noin vuodeksi. Uusi osoite on http://ajatushautoja.blogspot.fi/ . Blogini nimi on Vuosi. Heittäydyin vuodeksi vuorotteluvapaalle ja halusin hieman uudenlaisen blogin tälle uudenlaiselle vuodelle.
Toivottavasti tulet käymään siellä luonani. Kaikkea hyvää sulle :)

Ei ihan toivoton äiti

Tämä äitiys. Edelleen niin hämmentävää. Vaikeaa ja helppoa. Pelottavaa ja ihanaa. Tästä ikuisuuteen. Huh.

En ole erityisen kärsivällinen äiti. Hermostun, jos en ymmärrä säällisessä ajassa, mitä toinen tarkoittaa. On tuskaa odottaa, että antamani tehtävät tulevat joskus hoidetuiksi. Joskus tarkoittaa muuta kuin minun aikatauluani. Liian usein ryhdyn marttyyrimaisesti huseeraamaan jo muille delegoimani tehtävän kimpussa, koska en kestä odottelua. Vaadin muilta asioita tapahtuvaksi nyt, mutta itse ilmoitan tulevani kohta. Kohta on jotain viiden minuutin ja ikuisuuden väliltä.

Olen hiljaisuutta rakastava äiti. Räiskyn kyllä itse kiitettävällä volyymilla, mutta muilta oletan rauhallisuutta. Haaveilen usein kellarikerroksesta tai maanalaisesta bunkkerista, johon lasten äänet eivät kantautuisi. Pitäisin lapseen kiinnitettävää volyyminappulaa hyvänä ratkaisuna.

Äitisääntöni ovat tiukkoja. On kotiintuloajat, peliajat, tietokoneajat, nukkumaanmenoajat, ruoka-ajat ja kotityölistat. Olen vanhanaikainen seurusteluasioissa. Minun on käsittämättömän vaikea tajuta, että niitä on minunkin lapsillani. Muistan omasta teini-iästäni (liian) paljon tunteiden paloa, mutta silti minusta tuli äiti, joka ei ymmärrä lastensakin tuntevan tunteita.

Olen en osaa päättää -äiti. Vellon luopumisen tuskan ja onnen välillä päivästä toiseen. Itken kuin katson lasteni vauvakuvia, vaihtelevasti ikävästä ja onnesta. En kaipaa pottaharjoitteluaikoja tippaakaan, mutta ikävöin niitä välillä tuskaisesti. Odotan ja olen kauhuissani. Lapset ovat vain lainaa ja silti ikuisesti osa minua.

On minussa äitinä pehmeämpiäkin puolia. Olen taitava arkiruuan järjestäjä. Teen varttitunnissa jostakin kaapista löytyvästä jotakin. Useimmiten kaikki syövät sitä hyvällä ruokahalulla. Olen kohtuullisen hyvä hemmottelija. Keksin pieniä yllätyksiä ja teen tuunattuja herkkuiltapaloja ankeina maanantai-iltoina. Nukkumaanlaittajana olen myös keskitasoa parempi. Olen kekseliäs höpöttelijä ja halailija. Vasta viime aikoina olen huomannut itsessäni ison hyvän puolen. Olen sitkeä. Eikä tämä sitkeys ole ihan pientä. Uskon, että kaikesta selvitään.

Harjoittelen äitinä olemista, nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Haluaisin olla onnellisuutta huokuva ja tässä hetkessä elävä äiti. Haluan uskoa, että tämä elämä on valtavan arvokas ja se pitää elää hyvin. Haaveet ovat toteuttamista varten. Huomisesta ei tiedä, joten ollaan nyt ja tässä. Lapset ovat edelleen kauneimmillaan nukkuessaan omissa sängyissään, mutta viimeaikoina olen nieleskellyt kyyneleitä, kun he ovat hereilläkin. Saatan katsella heitä salaa eteisen nurkalta. Siellä he istuvat, ihan vierekkäin, säkkituolissa olohuoneen lattialla ja kikattavat, kaikki kolme. Ne ovat minusta, nuo ihanat ihmistaimet. Tästä perheestä lähteneitä, tämän maailman osia ja heillä on toisensa. Se on paljon se.

Joutuin vain nyt Nukkumatin luo

Katselin valokuvia 10 vuoden takaa. En näytä niissä kovinkaan nukkuneelta. Kaikki mahdolliset lasten nukkumiseen liittyvät hässäkät on käyty tässä talossa läpi. Lapsi ei nuku. Lapsi nukkuu liikaa. Lapsi nukkuu väärään aikaan. Lapsi nukkuu väärin päin. Lapsi heräilee. Lapsi ei herää. Lapsi ei rauhoitu sänkyyn. Lapsi rauhoittuu vain vanhempien sänkyyn. Vanhempi rauhoittuu liikaa lapsen sänkyyn. Viimeaikoina nämä nukkumishommelit ovat saaneet aivan uusia ulottuvuuksia. Lasta ei saa sänkyyn ajoissa. Lasta ei saa sängystä pois ajoissa. Lapsi kuvittelee, että hän on uusi ihmislaji, joka ei tarvitse unta. Lapsi kuvittelee, että hän on uusi ihmislaji, joka tarvitsee vain unta.

Talossamme ei ole koskaan hiljaista. Kaipaan todella sitä, että talossamme olisi joskus hiljaista. Siis niin, että olisin itse tietoisuuden tilassa nauttimassa siitä. Pahinta on se, kun on saanut lapset juuri mielestään tainnoksiin ja istahtaa nojatuoliin nauttimaan hiljaisuuden hehkuvasta onnesta, lasten huoneista alkaa kuulua ääntä. Enkä tarkoita nyt kuorsausta. Esittelen nyt keräämiäni lasten kommentteja 14 vuoden ajalta. Kommentteja jälkeen sen kirkkaan hetken, kun lapsilta ei pitäisi enää tulla minkäänlaisia kommentteja, mutta lapsen huoneesta on silti kuulunut:

”Äiti, mä en saa unta.”

”No voi hitsi. Laitapa nyt vaan silmät kiinni ja siitä se sitten lähtee. Hyvää yötä.”

”En mä vaan saa unta, koska…”

a)      on liian kylmä.

b)      on liian kuuma.

c)       on liian valoisaa.

d)      on liian pimeää.

e)      mua mietityttää huominen/ensi viikon/seuraavan kuukauden/ensi vuoden/aikuisuuden koulupäivä.

f)       mua mietityttää, kuinka huominen/ensi viikon/seuraavan kuukauden/ensi vuoden/aikuisuuden harkat/peli/synttärit/kirja/Selviytyjien-jakso/Wii-peli menee.

g)      mua mietityttää. Kunhan nyt vaan mietityttää.

h)      mulla on niin paljon ajateltavaa.

i)        mulla ei ole mitään ajateltavaa.

j)        en ole riittävän väsynyt.

k)      olen liian väsynyt.

l)        sänkyni/tyynyni/peittoni/petauspatjani/yöpukuni on epämukava.

m)    sänkyni/tyynyni/peittoni/petauspatjani/yöpukuni on liian mukava.

n)      mulla on liikaa pehmoja vieressä.

o)      mulla on liian vähän pehmoja vieressä.

p)      on nälkä.

q)      olen liian ähky.

r)       en tiedä, mitä aamulla söisin aamupalaksi/pukisin päälleni/teen, että heräisin/teen, että ei tarvitsisi herätä.

s)       kaikki on päin honkia.

t)       kaikki on liian hyvin.

u)      sain juuri ulkoavaruudesta viestin, että mun ei tarvitse nukkua.

(Vaihdevuosien koittaessa nuo ovat kuulema normaalin keskustelun kommentteja. Olen kauhusta kankea, mutta lupaa palata asiaan.)

Survival -Selviytyjät (Suomi)

Mitä pidempään olen äitinä, sen vähemmän tunnun tietävän yhtään mitään lapsiin ja kasvattamiseen liittyvistä asioista. Ammatistanikaan (opettaja) ei tunnu olevan paljon hyötyä. Muistan omasta teini-iästäni vaikka mitä, mutta mitään apua siitä ei omassa kasvatuksessa ole. Nuoruuden vannomiseni siitä, että ”ainakaan minusta ei tule tippaakaan samanlainen kuin omat vanhempani” eivät tietenkään ole toteutuneet. Minusta on tullut juuri sellainen.

Maailma on käsittämättömän erilainen paikka kuin 30 vuotta sitten. Se pelottaa. Monet asiat eivät ole taas muuttuneet tippaakaan omasta nuoruudesta. Se pelottaa myös. Lapseni eivät ole enää pieniä, vaan tekevät, menevät ja ajattelevat itse. Se on välillä kaikista pelottavinta. Ystävälläni on seinässä ruokapöydän vieressä perheen säännöt. Minun oli pakko pysähtyä miettimään omiani. Ei niistä sääntöjä tullut, ennemminkin survival kit.

1)      Ei ole olemassa huonosti ja epäterveellisesti syöviä lapsia. On lapsia, joita ei ole opetettu syömään. Jos jääkapista saa keräillä itse syömisiään ja sieltä löytyy limsaa ja suklaavanukasta, tietenkin lapset ottavat niitä. Jos perheellä on yhteinen ruoka-aika, ja pöydässä on silloin perunaa, soossia ja maitoa, lapset syövät niitä. Ja jos eivät syö, maistuupahan iltapalalla paremmin.

2)     Kaikenikäiset lapset voi laittaa nukkumaan iltaisin. Siis oikeasti laittaa, halauksen ja iltalaulun kanssa. Kukapa ei pitäisi siitä, että peitellään sänkyyn?

3)      Vanhempien kuuluu todellakin jäkättää netissä roikkumisesta. Lapsen puhelimessa ei tarvitse olla nettiyhteyttä. Talon ainoa tietokone voi olla sellaisella paikalla, että siinä voi roikkua takapiruna vahtaamassa. Vanhemman kuuluu tietää, millä sivuilla lapsi netissä on ja mitä hän pelaa. Tietenkään ne eivät tykkää siitä. Semmoista se on.

4)      On mahdotonta epäonnistua vanhempana täysin. Huonoimpanakin päivänä olet onnistunut jossakin. Olet esimerkiksi maksanut asuntolainan kuukausierän, jotta lapsesi ei ole koditon tai ostanut vessapaperia, jotta vessassa käynti olisi miellyttävämpää.

5)      Vanhemman on ehdottomasti oltava jotain muuta kuin äiti tai isä. Sitä jotain muuta oltiin monta vuotta ennen lapsiakin. Miksi ei nytkin?                   

6)      Nurkan takana oman pään seinään lyöminen ja uusien kirosanojen keksiminen on välillä suotavaa, suorastaan terveysvaikutteista.

7)      Unelmia ei saa murskata. Vähättely on murskaamista.

8)      Ole oma itsesi. Oma nössö, urvelo, nolo itsesi. Muu on aika raskasta.

9)      Päästä irti, mutta älä mene kauas.

10)   Aika monesta epätoivoisesta hetkestä selviää paistamalla lettuja.

 

Välillä on toivotonta. Numero yhdeksän on lähes mahdoton.