Ihana, kamala paikka

Juuh, Ikeassa kävin. Senhän nyt jo taitaa hokata otsikostakin. Valmistauduin fyysisesti tankkaamalla kunnon proteiinipitoisen aterian. Ikeahan on yksi rankimmista fyysisistä suorituksista. Kävellään ja kävellään, välillä väistellään ja sitten taas kävellään. Puhumattakaan nostelusta ja kärrien työntelystä. Henkisesti valmistauduin tekemällä ostoslistan valmiiksi. Joogasin myös mantralla ”Älä osta mitään, mitä ei lue listassa”.

Ennenkuulumattoman selkeän sotasuunnitelman kanssa (”Suuntaan suoraan varastolle hakemaan nämä kolme koodillista tuotetta.”) marssin pyöröovista sisään. Tiukasti eteenpäin tuijottaen, vauhtia hetkeksikään hidastamatta pääsin työhuoneosastolle saakka. Katseeni harhautui erään näyttelyhuoneen seinällä roikkuvaan häkkyrään. Eikä muuta sitten tarvittukaan. Ääni sisälläni vaati ostamaan tuon häkkyrään. Ääni sisälläni käänsi minut ympäri ja vaati marssimaan vastakkaiseen suuntaan (Siis vastoin niitä ehdottomasti kulkusuunnan näyttäviä nuolia!) keittiöosastolle. No, siitähän se sitten lähti menemään pieleen. Sisäistä demonia vastaan taistellen pääsin varastolle vain neljä ylimääräistä tuotetta käsissäni. Varastolta en tietenkään löytänyt mitään. Loppujen lopuksi heittäydyin täysin blondiksi ja ujelsin erään hämmentyneen miesmyyjän etsimään ja siirtelemään minulle kaiken.

Kun pahin eli shoppailu oli suoritettu, edessä oli paras eli tuijottelu (Joidenkin kahvin juojien mielestä se voisi olla myös kahvin hinta. Sanokaa, mistä löydätte muualta tästä maasta kahvikupin 50 sentillä?). Koska Ikeassa käy koko Suomi, siellä voi tehdä leppoisaa, mutta hyvinkin antoisaa tutkimusta. Tutkimusaiheita on lukuisia: Miten suomalaiset perheet käyttäytyvät shoppaillessaan? Miten suomalaisilla perheillä yleensäkin menee? Minkä näköisiä suomalaiset ovat? Ihan oikeasti tärkeitäkin kysymyksiä nousee pintaan: Ostavatko suomalaiset tarpeellista vai mitä vaan, kunhan halvalla saavat? Mihin maailma on menossa, kun ihmiset vaan shoppailevat? Ovatko perheet yhdessä vain shoppaillessaan? Seuraavat kysymykset ovat jo hämmentäviä, suorastaan pelottavia: Tarvinko minä oikeastaan puoliakaan näistä ostoksista? Mitä tavaraa ihminen oikeastaan yleensäkään elämässään tarvitsee? Voisinko olla ostamatta?

Viisi ja puoli tuntia elämästä. Ihanaakamalaa.

P.S. En muistanut ostaa henkareita!

Synkemmän yön jälkeen

Haaveilu on kai yksi ihmisenä olemisen perusjutuista. Joillakin se on ylikorostunut piirre. Niinkuin tällaisillä levottomilla hössöttäjillä kuin minä. On paljon haaveita ja liian vähän tätä hetkeä. Haavelistalla on kirjoittamista, Australian matkaa, kuraeteistä ja yksi päivä sielu paikoillaan tässä hetkessä. Näin muutaman mainitakseni. Mutta jos ihan oikeasti käännetään sielu nurin ja valvotaan yksi yö, esiin tulee haave, jota ei saa sanoa ääneen. Haave, josta ollaan hys hys ja tyydytään tähän. Haave, josta joskus saman haaveen kanssa elävän kanssa hiljaa supistaan. Ihan oikeasti haaveilen siitä, että kaikki lapset olisivat terveitä. Että ei tarvitsisi murehtia ja hössöttää, vaan oltaisiin ihan niinkuin kaikki muutkin. Että saisi yöllä nukuttua sikeästi. Että joskus voisi mennä vaikka seitsemältä nukkumaan. Että lapsi saisi elää ihan tavallisesti, ilman äidin jatkuvaa hönkimistä niskassa. Että ei tarvitsisi nähdä kipua ja murhetta lapsen silmissä. Että ei tarvitsisi käsitellä näitä murheellisia pelkoja tulevasta. Että pää olisin päivän tyhjä, mutta samalla täynnä huolettomuutta.
Ehkä kaikki levotomuus tuleekin siitä, että liimaa haaveita ja hössötystä sielun syvimmän haaveen päälle. Koska sitä haavetta ei toteuteta. Koska on pakko tyytyä tähän. 

In love

Koin hurjimman rakastumiseni pari vuotta sitten. Menin kahvilaan ja tuijotin kymmenen eri kahvivaihtoehtoa sisältävää listaa. (Voi jestas tätä kahvia rakastavaa maata.) Otin chai latten, lähinnä siksi, että se ei kuulostanut kahvilta. Jo ensimmäisen hörpyn jälkeen olin mennyttä. Viuh vaan ja sydämen kuvia tähän ympärille. Chai lattessa yhdistyy intohimo ja pehmeys ihan täydellisesti. Intialainen maustetee on intohimo, maitovaahto on pehmeys. Liiallinen imelyys inhottaa ja se onkin chai latten kompastuskivi: makusiirappi. Sitä pitää olla juuri sopivasti. Läheskään joka kahvilassa sitä ei lurautella sekaan juuri sopivasti, vaan liikaa.

Chai latte on ihan paras arjen harmauden pyöristäjä. Tällä kylällä on kuitenkin vaan kahviloita, joiden listoissa lukee ”kahvi” ja ”tee”. Siispä googlaamaan ohje. Neilikoitten ja kardemummien sydämien keittely onnistuu kyllä, mutta sellainen sievä ja sukkela maidonvaahdotin, se puuttuu. Äh. Ei saa Prismasta ja olipa kallis kokkikaupassa. Vaan halleluja Ikea, sieltä se tuli tuliaisena!

Ja niinpä mie kuulkaa juuri hartaana keittelin ja surrutin noin litran chai lattea. Ei se siis tietenkään onnistunut. Kardemumman sydämet ei ole vakiotavaraa maustekaapissa ja korvasin ne maustepippureilla (no kamoon, on ne aika saman näkösiä ainakin!). Mutta perhana soikoon: Miulla on maitovaahdotin ja mahdollisuus edes etäisesti olla lähellä hurjan rakkauteni kohdetta!

Parisuhdesuhahdus

Kuusi tuntia Helsingissä poissa arjesta.

- No mihis päin tästä nyt mennään.

- Mie luulin, että sie katoit sen.

- Eikö me yhessä katottu se. Ja sunkin piti painaa se mieleen.

- Enkö sanonu, että printtaa se ajo-ohje.

- No missä mie nyt sen oisin printannu.

- Aina sama juttu. Nyt oot ainakin väärällä kaistalla.

---

- Eiku se ois vissiin sittenkin ollut tonne.

- Anna suukko.

- Siis tässä liikennevaloissa vai?

- No tässä tässä.

- Hö.

---

- Hyvä pusu.

- Miten sun tukka on noin harmaantunu?

- Hm-m.

- Sullahan on tossa silmienkin alla uusia ryppyjä.

- Hm-m.

- Ei me olla enää ihan nuoria.

- Ei me olla.

- Millon meillä on viimeksi pesty pyykkiä?

- No ei siitä nyt voi olla kuin hetki meidän talossa.

- Missä mun kaikki sukat on taas?

- En mie tiiä.

- Onks sulla vaan omia sukkia laatikossas?

- En mie tiiä.

- Nää on taas nää farkut, jotka ei sun mielestä näytä hyvältä mun päällä.

- No ei ne näytä. Käytäskö ostamassa sulle housuja?

- Äh. Ei ole tarvetta uusille.

- Mut eiks olis kiva, jos olis päällä housut, jotka näyttäis hyvältä?

- Hm-m.

- Oikeesti.

- No katotaan nyt.

- Hei tuu nyt äkkiä tien yli!

- No joo joo. Oota.

–

- Myöhän kävellään käsi kädessä.

- Purista vähän lujempaa.

Definitely alive, part 538

Tiedättehän semmoisen täydellisen rannan. Sellaisen, jossa hiekka ja meri yhtyvät saumattomasti toisiinsa. Hiekka on pehmeää, simpukat suloisia, muita ihmisiä ei nimeksikään, delfiinit leikkivät näköetäisyydellä. Ja siellä sitä vaan ollaan. Ilman kiireen häivää, jotenkin täydellisessä pumpulissa. Hengaillaan ja hyväksytään kaikki sielun sykkyrät. Eläköön elämä ja sata huutomerkkiä.
Yhdistetään tähän auvoon harmoniaan vielä kunnon sähläys. Meri on käsittämättömän auki ja kutsuva. Sinne siis. Purjeveneellä, ehdottomasti. Ollaan hyvinkin lämpimässä ilmastossa, joten asuna on bikinit. Epämääräisesti roikkuva t-paita kuitenkin päällä, eihän tässä nyt kroppaa enää ihan kaikille näytellä, tässä iässä. Valtava onnenpotku kohtaa veneen irtautuessa satamasta. Minut valitaan laittamaan paattia liikkeelle! Pääsen veivailemaan purjeita. Tartun innokkaasti ja valokuvaajalle maireasti poseeraten veiviin (Anteeksi purjehdusta harrastavat, en tajua näistä termeistä mitään.). Silloin se rätsähtää. Suorastaan singahtaa poikki lopullisesti. Nimittäin bikinin yläosan takaosa. Ei siis enää yläosaa, päällä roikkuva t-paita, jonka kanssa ei voi kumartua, kyykistyä eteenpäin, tehdä nyt yleensäkään mitään fyysistä ponnistusta ilman alla olevaa bikinin yläosaa. Purjeiden vääntäminen nyt kuitenkin vaatii kroppaa. Olo muuttuikin varsin pian valtavan fyysiseksi. Olenkohan koskaan tiedostanut rintavarusrustani yhtä selkeästi kuin siinä paatiin liikkeelle laittamisen tuoksinnassa? Kaikki nautinto siitä muhkeasta hetkestä ison paatiin upeiden purjeiden noustessa ja avautuessa, minun kätteni toimesta, täydellisellä rannalla, muljahti ikävästi paikoiltaan samalla, kun bikinini yläosa heilui irrallaan paitani alla ja minä koitin pitää tuon väljän vaatekappaleen paikoillaan, ettei naisellisten ulokkeitteni muljahtelu näkyisi koko Australian länsirannikolle.
Täydellinen biitsi, täydellinen sähläys. Oi hyväin aika on ihminen elossa.

Monkey Mia, Western Australia

 

Levoton

On ihan toivotonta asettaa itsensä sijoilleen, kuunnella, ihmetellä, antaa elämän olla. Joskus erehdyin luulemaan, että levottomuus on vaihe. Joku nuoruuteen liittyvä pakollinen matkustusvimma tai välitila, jolloin nyt vaan ollaan kiinnostuneita sadasta eri asiasta. Kuulkaa ei. Nuoruus meni. Täältä ikuisuuteen tämä pää viuhtoo suunnasta toiseen.

Näennäisesti voi olla ihan rauhallista. Perunat porisee padassa ja pyykkikone pyörittää vaatteita. Lapsi selvittää biologian ryhmätyön etenemistä. Lämmin tee hymyilee minulle kupista. Sitten katse käy ikkunassa. Auringon välkähdys hangella, tai junan pillin vihellys jostakin, suhauttaa pään vuoristoradalle. Ajatus juoksee kaukaisiin maihin tai siihen kohtaan, jossa sininen meri ja taivas kohtaavat. Se kiitää helteisellä maantiellä stereoiden soidessa täysillä. Se lentää puusta puuhun vauhkoontuneena ja laulaa aamusta iltaan. Hengästyttää. Alkaa olla jo huono olo, mutta poiskaan ei pääse.

On täysin käsittämätöntä, että joku voi olla jossakin hetkessä läsnä koko päällään.Mistä sellaiset sydämen ja aivojen pinnistelyt tulevat? Jooga kuulostaa aivan utopistiselta. Siinä ei siis nukuta? Miten niin sitten ollaan keskittyneessä tilassa ajattelematta mitään? Olen kuullut sellaisista ihmisistä, jotka ovat oikeasti tytyväisiä tässä hetkessä, eivätkö kaipaa elämäänsä mitään. Voi kertokaa kertokaa, miten sellaiseen tilaan pääsee!

Miten saa kiinni puhtaasta hetkestä, jolloin sielu sujahtaa lämpimään koloon jopa marraskuun kaamoksessa, eikä toivo mitään muuta tässä maailmassa?

Isin opetuksia

1) Aamuisin liian myöhään nukkuminen ei ole asiallista.

Kello kymmenen on jo hävyttömän myöhäinen aika nousta sängystä. Ahkeruuskahvit juodaan viimeistään kymmeneltä eli kaksi viiva kolme tuntia heräämisestä.

2) Työmoraalista pidetään kiinni.

Töihin mennään ja työt tehdään kunnolla.

3) Maailman näkeminen on tärkeää.

Älyttöminkin matkaidea on jees.

4) Mies tekee kotitöitä siinä missä nainenkin.

Siis ihan oikeesti.

5) Iltasatu luetaan ilmeikkäästi.

Jokaisella hahmolla on oma ääni. Kaikenlainen pelleily on sallittu. Ja mieluiten keksitään ihan omiaan satuun.

6) Kirjoja ei voi koskaan olla liikaa.

On ihan parasta ottaa kirja kaapista, etsiä siitä joku ihana nippelitieto ja laittaa kirja hellästi takaisin kaappiin.

7) Yllätyspata on ruuanlaittajan pelastus.

Se on uskottava, ihan oikealta kuulostava ruoka, joka voi sisältää ihan mitä tahansa.

8) Makaroonivelli on parasta lohturuokaa.

Keittämisen aikana sekoittamista ei saa keskeyttää hetkeksikään.

Huomaatko, isi, kuinka paljon rakkautta noissa on?

P.S. Ykköstä sovellan, koska minä olen minä. Ja makaroonivelliä en osaa tehdä vieläkään.