Huh mikä tehtävä. Nostaa lapsi siivilleen. Tästä ei puhuttu raskaustestipaketissa. Kukaan ei 12 vuotta sitten ei vinkannut, että ”se tärkein äidin tehtävä onkin sitten ihan valtava juttu”.
Lapsi syntyi ja vietiin happikaapin kautta ambulanssilla Helsinkiin. Tai niin se kai meni, en oikein muista. Vahvat silmät kuitenkin muistan. Ne olivat valinneet elämän ja minut. Muutaman vuoden päästä piti pysähtyä sairaalasta kotiin ajaessa itkemään, mutta vahvan tytön sanat mielessä:”Mä leikin sitten enemmän, kun olen terveempi.”
Tämä tyttö minulle annettiin ja täällä se kasvaa. Nauraa, itkee, raivoaa, suree, riemuitsee, haaveilee, pettyy ja pohtii.Vahva tyttö ei saa voimiaan pillereistä ja tableteista, jotka täyttävät yhden keittiön kaapin. Voimat eivät tule arkeen kuuluvista juoksulenkeistä tai vatsalihasliikkeistä. Ne eivät myöskään tule varahaimasta vyötäröllä. Voimat tulevat siitä, että uskaltaa olla erilainen. Että hyväksyy itsestään kaiken sen, mikä pistää silmään. Että ei peittele sairauttaan, vaan uskaltaa näyttää sen muille. Että raivoaa ja riemutsee, näyttää tunteensa. Että uskaltaa tehdä omia valintoja ja luottaa niihin. Että on oma itsensä.
Oi mikä lahja. Kasvaa vahvan tytön kanssa ja nähdä, kuinka siivet kantavat.
Elämä ei aina ala suunnitelmien mukaan helpointa tietä eikä sitä myöskään etene - mutta ehkä juuri se, onkin sitten meissä se ihmisyyden itävä siemen: elämässä pitää olla läsnä koko sen kirjo
VastaaPoistavaloineen ja varjoineen, sillä, mitäpä olisi valo ilman varjoa.
Että on oma itsensä, että uskaltaa myös olla erilainen ja uskaltaa myös itkeä sekä nauraa. Siitä alkaa elämä.
Veit nenän päästäni, Satu :) Hyvin sanottu.
VastaaPoista